Tällä lomakkeella voi lähettää käsikirjoituksen julkaistavaksi Teologisessa Aikakauskirjassa. Ennen lähettämistä on syytä tutustua kirjoittajaohjeisiin.

Kirjoittajatiedot
Kirjoittajaesittelystä käy ilmi kirjoittajan oppiarvo, sähköposti, ammattinimike sekä yliopisto tai työpaikka. Lisäksi siihen voi liittää lyhyen luonnehdinnan artikkelin kannalta olennaisesta asiantuntemuksesta tai tietoa rahoittajatahosta. Esittelyn pituus on 1–2 lausetta.
Lähetettävä käsikirjoitus
Artikkelien ohjepituus on noin 50 000 merkkiä välilyönnit ja alaviitteet mukaanluettuina. Toimitus ei ota vastaan artikkeleita, joiden merkkimäärä ylittää 60 000 merkkiä (sis. välilyönnit ja alaviitteet).
Katsausten ja keskustelupuheenvuorojen enimmäispituus on 30 000 merkkiä (välilyönnit ja alaviitteet mukaanluettuina).

Artikkelin mukana lähetetään 1000–1500 merkin (sis. välilyönnit) pituinen tiivistelmä sillä kielellä, jolla artikkeli on kirjoitettu (suomi/ruotsi). Lataa tiivistelmä word- tai rft-muodossa. Huom! Tämän lisäksi lehdessä julkaistaan myös englanninkielinen tiivistelmä (n. 1000 merkkiä). Artikkelin englanninkielinen otsikko ja tiivistelmä lähetetään vertaisarvion jälkeen muokatun artikkelin lopullisen version kanssa.
Suurin tiedostokoko: 1 MB.
Sallitut tiedostotyypit: rtf doc docx.
Listaa 4-6 artikkelin kannalta keskeistä asiasanaa

Lataa tähän artikkelin tiedosto word- tai rft-muodossa.
Suurin tiedostokoko: 10 MB.
Sallitut tiedostotyypit: rtf doc docx.

Jos artikkeliin liittyy kuvia, taulukoita tai muuta lisämateriaalia, ne voi liittää tähän. Useat tiedostot kannattaa pakata zip-tiedostoksi tai lähettää sähköpostilla toimitus@tatt.fi.
Suurin tiedostokoko: 20 MB.
Sallitut tiedostotyypit: jpg jpeg png tif txt rtf pdf doc docx xls xlsx zip.
Vertaisarvioinnin anonymiteetin säilyttämiseksi listaa ne henkilöt, joiden tiedät voivan tunnistaa sinut tekstin kirjoittajaksi, sekä heidän roolinsa. Näitä ovat väitöskirjan ohjaajat, esitarkastajat, vastaväittäjä ja kustos, mutta myös kaikki ne henkilöt, jotka ovat mahdollisesti lukeneet ja kommentoineet tekstin työstöversioita. Mikäli tällaisia henkilöitä ei ole, kirjoita tähän kohtaan "ei ole".
teksti noudattaa Teologisen Aikakauskirjan kirjoittajaohjeita. Huomaathan, että ohjeet ovat muuttuneet keväällä 2019. Tarkista erityisesti kirjallisuusluettelo.